Muutamme Espanjaan

Maailma muuttuu. Olen valmis.

Seuraava teksti on ensimmäinen julkaisu avoimeen blogiin. Tekstini on ensisijaisesti tarkoitettu ohjaavaksi ihmisille, jotka suunnittelevat samanlaista elämänmuutosta. Ensimmäisen tekstin suunta on taustoittava. Tekstin tarkoitus ei ole ärsyttää ketään. Mikäli rohkaisen jotakuta, en ota siitä vastuuta. 😊

Olin 32-vuotias, kun tajusin sen, että oravanpyörä, ilman minkäänlaisia sivumausteita ei ole minua varten.

Olimme vaimoni kanssa jo pitkään keskustelleet siitä, mitä rohkeat ihmiset tekevät silloin, kun se jumalattoman tylsä päiväkotiarki alkaa veettämään. Meillä on aina ollut yhteiset päämäärät, sekä unelmat. Kummankaan unelma ei ole ollut istua sohvalla pimeässä tuvassa, katsellen ikkunasta nyrkin kokoisia lumihiutaleita. Kummankaan unelma ei ole ollut painaa päätä syvälle tyynyyn ja todeta, kuinka ihanaa on taas seuraavana aamuna nousta samanlaiseen aamuun, kuin mitä edelliset 458 päivää (lukuun ottamatta sitä yhtä viikkoa, kun lapset olivat kipeitä) ovat olleet. Kummankaan unelma ei ole ollut odottaa vanhuutta todeten, että olipahan vittumainen matka, mutta onneksi oli töitä.

Unelmamme on tehdä elämästä mielenkiintoista, tarjota lapsille avaimia kansainvälisyyteen, herätä vanhana todeten, että olipahan matka, VAU!! Unelmamme on myös tehdä kaikki tämä räntäsadealueen ulkopuolella.

Joka tapauksessa. Olin siis 32- vuotias, kun päätimme sen. Lähdemme kokeilemaan elämää jossain muualla. Matkatkaamme lapsinemme sinne, missä säät sallii ja aurinko valaisee. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme Espanjaan. Totesimme sen hyväksi ja helpoksi ensivaihtoehdoksi. Projektimme on siis tähän päivään saakka kestänyt kaksi ja puoli vuotta. Huh. Ei siis hetken mielijohde. Ensiaskeleena otin lopputilin todella mahtavasta työpaikasta, sekä varsinkin työporukasta. Työporukasta, jollaista en varmaan koskaan tule enää saamaan ympärilleni. Panokset olivat jo siis tässä vaiheessa kovat. Kuitenkin, olin jo lopen kyllästynyt silloisen arjen pyörittämiseen. Tämä saattoi näkyä myös minusta ulospäin.

Kuinka voin lopettaa työnteon? Miksi olen niin vastuuton?

Noh. Onnekseni vaimolla oli vielä töitä. Päätös tästä kaikesta ei kuitenkaan ollut yksin minun. Rakas vaimoni oli kaikessa samaa mieltä minun kanssani. Päätökset teimme siis yhdessä. Voiko Suomessa siis lopettaa työnteon, jos on töitä. No ei saatana voi! Muisteletko sinäkin käyntejä vanhempien sukulaisten luona, jolloin ensimmäiset sanat, ennen tervehdyksiä kuuluivat: ”Vieläkö sä oot siellä samas paikkaa hommis?”. Tämä on suomalaiselle tärkeämpi tieto, kuin terveydentilasi. Tämä on suomalaiselle tärkeämpi tieto, kuin se miten lapsesi voivat. No joo. Ymmärrän toki. Aina selitellään, kuinka vanhemmat ihmiset ovat eri maailmasta. Mutta oletko huomannut sitä, kuinka tämä sama tapa on tarttunut kaikkiin. Kuinka samat vanhan maailman tavat tarttuvat myös meihin tuleviin vanhuksiin. Aivan.

Tilanteemme vaati siis suomalaiselle ihmiselle kovan päätöksen. Luovuttaa oma kiintiö työpaikastaan jollekulle muulle. Varmaan sekin työpaikka meni maahanmuuttajalle. Tähän strategiseen ratkaisuun oli kuitenkin taustalla ihan oikeat ja hyvät syyt. Talomme oli puolivalmis ja se oli saatava matkakassan vuoksi kuntoon, ennen ajatustakaan ulkomaille muutosta.

Olemme aina olleet vaimoni kanssa suhteellisen impulsiivisia ihmisiä. Laskettaneen se kuitenkin hieman negatiiviseksi piirteeksi. Itse miellän sen rikkautena 😊 . Tämä on ensimmäinen ratkaisu, jonka teimme rauhassa, selvin sävelin ja pitkän aikajänteen suunnitelmana.

Tässä välissä kertoisin teille koko kaksivuotisen taipaleen, kun hommaa suunniteltiin, hiottiin ja harkittiin. Säästän teidät siltä ja totean vain, että nämä kaksi vuotta ovat olleet elämäni parhaat. Uskalsin ottaa riskin ja sain viettää pian 6 vuotta täyttävän poikani kanssa huikeat kaksi vuotta. Otin kaksi muuta lasta vastaan, kun he pääsivät koulusta. Olin koti-isä. Niin epäcoolilta, kuin se kuulostaakin, olin itseni mielestä todella kova jätkä. Entä sukulaiset ja heidän varoittelut työn lopettamisesta? Aivan sama. Kyseinen aika ei vaikuttanut lastemme hyvinvointiin negatiivisesti millään tavalla. Voisin jopa sanoa, että päinvastoin. Heillä oli edelleen samat resurssit saada tasapainoinen arki. Mistään heidän osaltaan emme karsineet. Itse jätin kahden vuoden aikana omat hemmottelut minimiin. Kiitos Sepi (nimi muutettu) niistä muutamasta baari-illasta).

Teimme siis vaimon kanssa oikeat ratkaisut.

Nykypäivä. Nyt olemme myyneet siis talomme. Ilmeisesti tämä pieni remppa-aika palkittiin, sillä talomme todettiin erittäin hyväkuntoiseksi (ähäkuttia vaan kaikille teille, jotka muuta toivoitte). Me saamme olla omassa talossamme enää noin kolme viikkoa. Aargh! Haikeaa. Tämä oli toki tiedossa, kun muuttaa pois maasta, että taloamme emme saa edes osina mukaan. Henkilökohtaisesti todella kova paikka aika-ajoin. Kuitenkin ne muutaman viikon päässä siintävät ajatukset vievät voiton sata - nolla.

Elämme siis huikean jännittävää aikaa. Olette varmaan huomanneet pientä patoutumaa työasiaan liittyen. Ymmärrän. Patoutuma on tosi. Nyt kun elämme elämämme tärkeimpiä hetkiä. Elämme unelmaamme. Elämme aikaa, jolloin toivoisimme, että ystävämme ja sukulaisemme olisivat läsnä, tukisivat meitä ja olisivat onnellisia puolestamme. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, kukaan ei ole edes onnitellut meitä. Harmittavaa, että joillakin negatiiviset tunteet vievät voiton, vaikka yhteinen aikamme, näin pienellä fyysisellä välimatkalla, vähenee. Varmasti tällä työasialla on todella suuri merkitys myös tähän. Tälläkin hetkellä, kun kerromme muutostamme muille, ensimmäinen asia, mitä ihmiset kysyvät on se, että minne menet töihin. Voiko siis ihminen tehdä asioita epäsuomalaisesti, ilman varmaa työpaikkaa?

Olemmeko vastuuttomia? Olemmeko huonoja vanhempia? Kuinka voimme lähteä ulkomaille ilman selvää viisivuotissuunnitelmaa. Kuinka helvetissä voimme mennä ulkomaille ilman 100%- varmaa työpaikkaa. Sinulle siellä, joka pohdit, että kylläpä ovat idiootteja, kun tuon tekevät. En toivo sinulle pahaa. Toivon sinulle ymmärrystä siihen, että maailma muuttuu. Ihmiset ottavat riskejä. Ihmiset haluavat enemmän kokemuksia ja vähemmän materiaa. Kyllä, tiedän myös sen, että sinä olet ehkä enemmän materia-ihminen. Eikä silläkään ole mitään väliä. Olemme kaikki erilaisia. Me olemme sellaisia, jotka haluavat yrittää tarjota lapsille eväitä kosmopoliiteiksi ihmisiksi. Me olemme jonkin sortin riskinottajia. Me olemme me.

Kuulen ihmisten myös sanovan sitä, että kyllä ne vielä sieltä tulee maitojunalla takaisin. Mitä hemmetin väliä sillä on? Mikäli tulemme takaisin, tulemme kokemusta ja yhtä kieltä rikkaampana takaisin. Olemme tehneet sen, mitä moni ei uskalla. Olemme yrittäneet.

Loppukaneettina todettakoon se, että tämä fiilis tällä hetkellä, joka meillä on: velaton, huoleton, materiaton ja hieman rahaa taskun pohjalla, tuntuu sairaan hyvältä. Täytän kahden viikon päästä 35- vuotta ja olen onnellisempi, kuin koskaan.

Maailma siis muuttuu. Me olemme nyt maahanmuuttajia. Me olemme valmiita.

Peace and Love <3

Jani